J'n'aime toujours pas l'école

Tässä postauksessa olisi siis tarkoitus käydä läpi lähinnä nyt tuon viikonloppuisen valmennuksen jälkeisiä olotiloja ja ajatuksia :)

Elikkäs, marssittiin (tai no oikeestaan rullailtiin mukavasti autolla) tuonne valmennukseen viime lauantaina. Isä ja minä siis. Äidin piti alunperin tulla, mutta hän sairastui ja kyllähän se iskäkin tuolla tuntui pärjäävän. Tosiaan siis, ensin oli sellanen yhteisluento kaikille eroahdistuksesta/kulttuurishokista yms. Siitä oli hyötyä enemmän ja vähemmän. Oli kuitenkin virkistävää kuulla vanhojen vaihtareiden kokemuksista ja ymmärtää, että ongelmiin on ratkaisuja.

Tämän jälkeen mentiin sitten pienryhmiin (vaihtarit siis) ja kierrettiin niissä erinäisiä keskustelupisteitä. Vanhemmat jäi saliin kuuntelemaan luentoja esim. vakuutuksista isommissa porukoissa. Me nuoret pohdittiin yhdessä mm. kulttuurieroja, tukiverkostoja, ongelmia yms. Ja mikä parasta, pääsin tutustumaan muihin vaihtareihin! Kaikki vaikuttivat todella mukavilta ja reippailta ihmisiltä. Onkohan sellasta "vaihtarigeeniä" olemassa? On uskomatonta, miten jo ennen vaihtoa tutustuu kaikkiin upeisiin ihmisiin ja asioiden yhdessä pohtiminen oli todella hyödyllistä.

Vaihtaripäivän tärkeimmät opetukset voi kutakuinkin tiivistää kolmeen hyvin yleispätevään ohjeeseen;
1. Hymyile
2. Kysele
3."Tuppaudu" mukaan (eli siis jos vaikka kuulet että jotkut on lähdössä leffaan illalla, niin voit kysyä, että pääsisitkö myös mukaan, sillä vaihtareita ei aina tajuta pyytää, vaikka he sitten olisivatkin hyvin toivottuja)

Kaikista omituisinta koko hommassa on se, että sen ymmärtäminen on niin vaikeaa, siis sen, että olen oikeasti lähdössä. Kesäloman jälkeen mun päässä on vaan musta aukko. En osaa yhtään kuvitella millasta siellä tulee olemaan. Millasta mun elämästä tulee? Millasia ongelmia mä kohtaan?

Onneksi noita vakavampia ongelmia esiintyy vain 1,5 henkilöllä kymmenestä, eli siis suurinosa ei tarvitse missään vaiheessa apua :) Ja kaikesta tosiaan jäi sellanen tunne, että en oo yksin lähdössä, vaan mulla on monta tukihenkilöä jotka auttaa mua tiukan paikan tullen. Ja se on ihana tunne! Ehkä nyt voin jo huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa odotella syyskuuta.

Ja tosiaan nyt tiedän paremmin kuinka suhtautua host-perheeseen ja muuhun sellaiseen :) Pitääpäs taas kipitellä lähettämään viestiä!

Ja tosiaan, jos jollakin nyt heräsi jotain kysymyksiä siitä, miltä tämä vaihtoonlähtö tuntuu yms. Niin voi ihan vapaasti lähettää kommenttia, vastailen niihin ihan mielelläni. Tälläistä toivetta sain ystävältäni, tosin en ole varma innostuuko kukaan kyselemään niin paljon, että siitä ihan kokonaista postausta syntyisi, mutta, olkaas hyvät! :)

Merci!